Ensimmäisenä mieleeni tulee Pohjatuulen Pietari eli Pietu
Pietulla yritín ensin hakea Barguestin improon Dream is Alive, mutten päässyt mukaan, mikä ei kyllä yhtään ihmetytä minua. No, pian Lappis päätti aloittaa Home Sweet Home-impron, jonne hain sitten samalla hahmolla.Silloin pääsin mukaan.
Miksi hahmo on niin rakas? Syitä on monia. Pidän vanhemmista isoisä/isä hahmoista, myös lempeät hahmot ovat mieleeni. Myös rotu on minusta mielettömän upea. Myös pitää kiittää impron muita piirtäjiä, jotka piirtävät Pietun upeasti. Hahmo ei myöskään ole kliseinen pentusankari joka voittaa jokaisen. Alkaahan Pietulla jo ikä painaa.
Inga
Ingaa piirtelen improssa Light up the World.
Ingasta pidän myös erittäin paljon. Pidän hahmon desingistä paljon. Lisäksi oli hienoa tehdän hahmo joka välttämättä ole nähnyt vanhempiensa kuolevan, vaan hämnen lapsuutensa on muuten ollut raskas.
Lisäksi Ingassa on erittäin paljon samoja puolia kuin minussa, kuten esimerkiksi herkästi tulevat omantunnontuskat, joskus turhasta tulleet.
Romeo
Romeo on yksi hahmo Silver Cats-nimisessä improssa.
Kyllä nimesin hahmon erittäin kuuluisan näytelmän mukaan. Hahmo ei välttämättä ole aivan yhtä hurmaava kuin kaimansa, mutta silti hahmo on minulle rakas. Ylipäätänsä on mukavaa että on ainakin yksi kissa kaikkien koiraeläinten ja yhden lohikäärmee seurassa. Lisäksi itse pidin paljon tavasta jolla Romeo tuli mukaan.
Tämä luettelo voisi jatkua vielä kauan, mutta jätän sen tähän.
Onko sinulla joitain improhahmoa joka on erityisen rakas? Miksi?