Huom. Toivon ettei kukaan loukkaannut tekstistä. Tämä on vain blogin kirjoittajan oma mielipide.
Suomesta löytyy erittäin paljon hienoja improja. Suurin osa niistä on koira-tai susi-improja. Ei näissä ole mitään pahaa, mutta olisiko teistä kivaa piirtää muitakin eläimiä kuin koiria?
Itse ylläpidän ja olen mukana erittäin monessa koiraimprossa, eikä minulla ole mitään niitä vastaan. Miksi sitten näitä koiraimproja on niin paljon? Minulle tuohon kysymykseen vastaa yksi sarja. Hopeanuoli. Monet saavat innoitusta tästä sarjasta ja oppivat piirtämään koiria sen avulla. Ja muutenkin Suomesta löytyy minusta ehkä enemmän impropiirtäjiä jotka ovat enemmän koira- kuin vaikkapa lohikäärmeartisteja.
Koiria on itselleni turvallista ja tuttua piirtää ja myönnän että en heti ole ryntäämässä ihmisimproon kun sellaisen näen.
Suomesta löytyy myös upeita ei-koiraeläin improja mutta niitä on selvästi vähemmän. Nämä improt ovat kuitenkin lisäntyneet viimeisten vuosien aikana. Jossain vaihessa, kun olin vasta aloittanut improilun, oli jopa niin,että en tiennyt että oli esim. kissaimproja.
Onko noita koiraimproja sitten liikaa? Minusta ei. Tähän vastaukseen tietty vaikuttaa koirapiirtäjyyteni. En tiedä olisiko vastaukseni eri, jos piirtäisin mielummin kissoja kuin koiria. Kyllähän on mukavaa saada uusia improja muistakin ollennoista mutta minusta koiraimprot ovat erittäin mahtava juttu, kunhan vain juonet ovat hyviä.
Entä teistä?